puhelin 010 504 7611
email risto.valli@fuelk.com

Lataa uusin esitteemme!

Lataa uusin esitteemme!

Esitteestä voit lukea Säästötankkaus-palvelustamme ja tutustua tuotteisiimme. Säästöopas

Saat esitteen välittömästi luettavaksesi. Esitteen lataaminen ei sido sinua mihinkään.

Polttoaineen kuljetus metsätyömaalle ei rasita yrittäjää

Polttoaineen kuljetus työmaalle onnistuu kätevästi Fuelk As a Service -palvelun avulla. Erityisesti metsäkoneyrittäjät ovat hyötyneet palvelusta.

Helppous ja vaivattomuus ovat ne suurimmat hyödyt palvelussa. Tankkauspalvelu on verraton etu varsinkin sellaisilla seuduilla, joissa tankkausasemia on harvassa.”

Näin toteaa Aki Laaja Metsä-Multia Oy:stä. Näihin sanoihin kiteytyy erinomaisesti Fuelkin toiminnan tavoite – helppous ja vaivattomuus.

Suomi on Euroopan metsäisin maa. Metsä on tarjonnut suomalaisille kautta aikojen kodin, kulttuurin ja työn. Metsä on säilynyt ennallaan, vaikka maailma sen ympärillä onkin muuttunut. Metsä tarjoaa yhä monille suomalaisille työn. Tukkien kuljettaminen hevosilla on vaihtunut nykyaikaisiin suuriin metsätyökoneisiin, joten työn tehokkuus on kasvanut työmailla.

Metsätyökoneiden tehokkaaseen toimintaan tuo helpotusta Fuelk, joka toimittaa täyden palvelun polttoainehuoltoa ympäri Suomen metsiä. Yksi metsätyökone kuluttaa vuodessa 65 – 88 tuhatta litraa polttoainetta, joten jo yhdelle työkoneelle riittävän polttoainemäärän kuljettaminen itse on työlästä ja aikaa vievää.

Metsäkoneyrittäjän paras apu on toimiva polttoainehuolto

Yleensä metsäkoneyrittäjällä on useita työkoneita käynnissä samaan aikaan. Polttoaineen kulutus isolla työkoneella on hurja paljon päivän aikana, eli yhden yrityksen päivittäinen polttoaineenkulutus mitataan sadoissa litroissa. Polttoaineen omatoiminen tankkaaminen sekä kuljettaminen ei ole enää taloudellisesti kannattavaa, koska polttoaineen kulutus on kova ja hinta korkea. Polttoaineen osuus metsäkoneyrityksen kokonaiskustannuksista on jopa 30 – 60 prosenttia.

Etenkin metsäkoneyrittäjistä Fuelk on saanut monta tyytyväistä asiakasta, sillä tankkauspalvelu on tuonut selvää säästöä yritysten kuluihin. Fuelk pystyy tarjoamaan kilpailukykyisen polttoaineen hinnan, tankkaussäiliöt sekä laadukkaan ja mukavan tankkauspalvelun.

Fuelkin polttoainehuoltopalvelu pitää huolen, että työmaalla on aina tarvittava määrä polttoainetta. Kuljetuksia ei sen myötä tarvitse hoitaa pienemmillä säiliöillä lava-autolla tai peräkärryllä. Herkästi palavan nesteen kuljettaminen pitkin maanteitä ja maastoa on aina riski. Fuelkin ratkaisulla polttoaineet kuljetetaan UN-tyyppihyväksytyillä IBC-pakkauksilla.

Helppokäyttöiset IBC-pakkaukset metsätyömailla

Hoikkaniemi Oy on ollut pitkään asiakkaana Fuelkin säästötankkauspalvelussa. Juhani Kallio kertoo, että asiakkuus lähti liikkeelle ajatuksesta, että saisi polttoaineen helpommin metsätyömaalle. Juhani on tyytyväinen IBC-pakkauksiin:

”Pakkaukset ovat hyvät. Niitä on helppo kuljettaa, ne ovat siirrossa kevyet ja niissä on ajateltu montaa eri asiaa. Kestävyyttä ja käyttöä. Ne ovat kyllä tosi hyvät mun mielestä.”

Fuelkin polttoainetoimitus tapahtuu IBC-säiliöillä. IBC-säiliöt on suunniteltu kestämään siirtämistä, kuljetusta ja nostamista. Tankkaaminen Fuelk IBC-säiliöstä on myös turvallista, sillä nykyaikaiset työkoneet pumppaavat polttoaineen itse tankkiinsa, eikä metsäkoneenkuljettajan itse tarvitse käsitellä polttoainetta laisinkaan. Niklas Weckman Oy Inwek Ab:sta korostaa säiliön turvallisuutta:

”Säiliö on helppo siirtää, täysin murtovarma, eikä polttoaineen kanssa läträämistä enää ole, letku vain kiinni ja kone imee.”

Fuelk takaa tehokkaan työnteon

Turvallisemman polttoaineen kuljettamisen lisäksi Fuelk auttaa metsäkoneyrittäjää tehostamaan toimintaansa. Tomi Hynninen Apajan Metsä Oy:stä on tyytyväinen:

”Polttoainekuljetuksen ulkoistaminen on osa tehokkuuden lisäämistä, mikä on edellytys tuottavalle toiminnalle.”

Fuelk mahdollistaa koneiden kokopäiväisen käytön työmaalla, sillä työntekoa ei häiritse polttoaineiden hakemiseen kuluva aika. Etenkin harvaan asutuilla alueilla huoltoasemien välimatkat ovat pitkiä ja metsästä saattaa joutua lähtemään useiden kymmenien kilometrien päähän hakemaan polttoainetta. Nyt metsäkoneenkuljettajalla on mahdollisuus tilata tarvittava polttoainemäärä työmaalle IBC-säiliöön.

Tilaaminen tapahtuu netin tai mobiilisovelluksen avulla. IBC-säiliöön kiinnitettyjen GPS-paikantimien ansiosta polttoaineenjakeluauto osaa tuoda tarvittavan polttoaineen työmaalle sovittuun aikaan. Työntekijällä on mahdollisuus jatkaa rauhassa työntekoa tai huilia hiukan sillä aikaa, kun Fuelkin palvelu toimittaa ja tankkaa polttoaineen IBC-pakkaukseen käytettäväksi.

Veli-Matti Murtonen Mikkelin hake- ja puunkuljetus Oy:sta toteaakin Fuelkin tankkauspalvelun IBC-säiliöiden kera olevan nykyaikaa.

”Se on minusta nykypäivänä vähän vanhanaikaista ajella pitkin kyliä hakemassa polttoainetta. Koneet kun pyörii jatkuvasti, niin siellä on polttoainetta oltava koko ajan, ja tämä helppous ja vaivattomuus on minusta aivan ykkösjuttu!”

Lisää polttoainehuoltopalvelustamme